25.8.2010

Kurkistuksia tulevaan päivitykseen

Leikitään, että en ole ikinä nähnyt päivitystä ennen tätä kirjoitusta. Unohdetaan se seikka, että luultavasti suuri osa nykyisestä sisällöstä on minun käsialaa. Tässä on nyt kierros päivityksen sielunelämään.
VAROITUS: KUVALLISTA SISÄLTÖÄ. KAIKKI TÄSSÄ NÄHDYT MUUTOKSET EIVÄT VÄLTTÄMÄTTÄ OLE JULKAISUVERSIOSSA.



Päivitys, jonka piti olla valmis itsenäisyyspäivänä. Oliko se viime vuoden itsenäisyyspäivä vai sitä edeltävä? Tässä sitä kuitenkin on, joten ilmeisesti ei ole kokonaan vapourwarea koko touhu.

Ensiksi valitsen mapin (luonnollisesti). Talvisota on kronologisesti ennen muita FW:n sotia, joten valitkaamme talvinen mappi. Muolaa kuulostaa kivalta.

(Muolaa by: Konk3li)
Latausruutu jo aiheutti kihelmöintiä, ja minimappikin on hyvin viimeistelty, mutta mappi ei ole nyt kohteenamme. Päivitys on.

Aika spawnata. Vakkarivaihtoehtona peli antaa edelleenkin venäläisen konepistoolimiehen. Eli venäläiseksi konepistoolimieheksi syntykäämme.

(texture by: Bombo)
PPD on saanut uutta ilmettä itselleen. Tumma on aina seksikästä. Me likes. Laukaukset tuntuvat olevan samoja kuin ennenkin. Kuten näkyy, univormu on tummempi ja terävämpi. Realistisempi sanoisin.

(texture by: Bombo)
Ladatessa tuleekin jotain hauskempaa vastaan. Lippaat liikkuvat. LIIKKUVAT? Vihdoinkin. Tosin käsi ottaa kiinni ilmasta lippaan takaa eikä osu lippaaseen ollenkaan. Aina ei voi voittaa.


(texture by: Bombo)
Pistooli on vähemmän tarkka kuin ennen. Ehkä jotkut eivät pidä muutoksesta, mutta omasta mielestäni ihan tervetullut muutos kun ajattelee pistoolilla tarkkuusammuntaa harrastavia heppuja. Ja pistooli ei enää paisu kuin pullataikina zoomatessa.

(texture by: Bombo)
Latausanimaatio on seksikäs. Enää ei ladata näkymättömiä lippaita ja hierota piipun päältä. Äänetkin kuuluu: hylsyjä kilahtelee ulos ja naksahduksia on seassa.

(texture by: Bombo)
Konepistoolimiehellä ei ole muuta uutta, joten kääntäkäämme katseemme etualalla olevaan panssarivaunuun. Kiikarit kädessä on kätevää tarkastella.
Tekstuuri on hieno, selvästi tehty oikeiden kuvien pohjalta ja maalipinta näyttää siltä että se on oikeasti maalattu panssariin.

(texture by: Bombo)
Tykillä varustetut T-26 -vaunut näyttävät sopivan OT-130 kanssa yhteen melko hyvin. Tykkitornissa ei ollut mitään kummallista tai hauskaa. Aika lähteä siis ajelulle.

Ensimmäinen huomio kiinnittyy siihen että rakastettu F10 ei toimikaan enää. En pysty vaihtamaan kuvakulmaa tankin taakse. Tehot moottorissa tuntuvat olevan samat kuin ennenkin. Ei mitään ihmeellistä. Edessä oleva puska tosin näyttää vähemmän eloisalta kuin ennen.


(texture by: Bombo)
Ensimmäinen pysäkki Muolaalta sirpille ja vasaralle! Vaihto pioneeriin ja heti kädessä oleva puoliautomaattikivääri näyttää erilaiselta. Tumma on taas seksikästä.

(texture by: Bombo)
Pyssyä ihastellessa ja hieman ympyrää juostessa alkoi ajoneuvomme savuttaa. Otin jakoavaimen käteen korjatakseni sitä. Korjaaminen on selvästikin lähempänä vanilla BF1942 vastaavaa kuin mitä ennen FinnWarsissa oli. Ja kyllä täytyy sanoa että ei ole niin hermoja raastavaa touhua enää. Ei kovin tehokasta vieläkään, mutta enemmän mitä ennen.

Simsalabim! Vaihto Suomen puolelle! Konepistooli käteen taas. Piipun reiät ovat nyt mustat. Näyttää melko rujolta. Lippaat liikkuvat tässäkin aseessa. Lisäksi latausäänet kuulostavat vähän raskaammilta kuin ennen. Sopii paremmin lippaaseen jossa on 70 patruunaa. Kädet ovat rujot, kuten ennenkin. Aina ei voi voittaa.

Kiväärimies vaihtoon. Molotovin koktailissa on uutta lookkia. Ainakin käsi tuntuu olevan paremmin pullolla, vaikken ymmärrä miten peukalon saa myrskytikun ali. Viinapullon alumiinikorkki tuntuu aika mukavalta otukselta. Sisältö näyttää vähän vähemmän pommacilta. Hauska yllätys on tulitikun raapaisuääni jonka perään kuuluu sihinää hetki kun pullo lentää pelaajasta pois päin.

Pikakiväärimies käsittelyyn. Tähtäinristikko katoaa kun pikakiväärin ottaa käteen. Makuulta tulee käyttöön jonkin sortin rautatähtäin. Potkinta tuntuu melko varteenotettavalta. Jalaksetkin ovat nyt alaalla, tuntuu vähän järkevämmältä kun ottaa huomioon miten asetta käytetään.

Eteen sattunut Sokolov näyttäisi olevan vähän järkevämpi myös. Ampuja pitää KONEKIVÄÄRISTÄ käsillään kiinni. Hylsytkin lentelevät muualta kuin piipun kyljestä.

Pioneeriaika. Lapio pudottelee vähän matalampia lumikasoja kuin ennen. Mitenkäs miinat sitten niiden alle saa piiloon? Miinat ilmeisesti uppoavat hieman maahan ja lumikasa peittää ne helpommin tasaisemman muotonsa takia (oikeanpuolimmaisen kasan alla on miina).

(Kasapanos edellisestä versiosta tuotu)
Kasapanos näyttää melko hassulta edelliseen verrattuna. Kotitekoinenhan se on. Lentomatka oli hieman pidempi kuin tehdastekoisella versiolla.

 

Jatkosotaan ei ollut uusia mappeja vielä, joten joudun ottamaan Syvärin testiä varten. Venäläinen konepistoolimies. Samaa kuin Suomi-konepistoolin kanssa.


TT-33. Tuo aseista kurjimman tuntuinen. Aivan uusi tuntuma. Animaatiot juuri sillä nopeudella millä niiden kuuluisikin pyöriä (ei kofeiinilatauksia tai Matrix-tyylin ampumisia). Lipas tippuu ulos, luisti liikkuu. PALJON parempi.

DP. Kuten voi odottaa, samaa näkymää kuin Lahti-Salorannassa.

Vaihto suomen puolelle ja etsimään vielä jotain josta voisi kirjoittaa. Hetken päästä löytyy L-39 jossa on muutos. Ampuja ei tue asetta enää kasvoillaan.


Enää ei osunut kohdalle mitään kivaa, ja ei makiaa mahan täydeltä. Katsotaan parin kuukauden päästä mitä on luvassa. ;)

21.2.2010

Uutta tekstiä luvassa!

Saattaapi tulla kohta jotain uusia juttuja. Silmät ja korvat hörölle. ;)

19.9.2009

Jalkaväkitärppejä



Pitkän ja vaikeaselkoisen artikkelin sijasta kirjoitan nyt tapani mukaan taas pitkän artikkelin johon kuitenkin kerään vain joitain "tärppejä" jalkaväelle. Eli siis pieniä sääntöjä ja asioita joiden avulla aloittelija voi nopeasti hioa pelinsä parempaan kuntoon.

Jaan artikkelin lyhyisiin osioihin joihin yritän keksiä noin 5 asiaa joilla voi parantaa peliään.
1. Liikkuminen
2. Taisteleminen
3. Panssareita vastaan
4. Ilmavoimia vastaan
5. Yleisohjeita



1. Liikkuminen
Jalkaväkeä tarkastellessa näkee milloin minkäkin sortin taktiikoita hiljaisesta hiihtosissistä järven jäällä juoksevaan ramboon. Tässä muutama asia jotka muistamalla pärjää paljon paremmin.

A. Jalkaväki pääsee lähes minne tahansa. Käytä tätä hyväksesi erityisesti ajoneuvoja vastaan. Iske sieltä minne ajoneuvo ei pääse ja iske silloin kun ajoneuvo on maaston takia pullonkaulassa.
B. Käytä suojaa. Liian usein näkee sitä että joku juoksee jäällä tai paljaalla pellolla ilman mitään näkösuojaa. Taistelussa tärkein asia on näköyhteys viholliseen. Hyvän ampumapaikan ja sen paikan missä vihollinen olettaa sinun olevan on suuri ero. Älä yhdistä näitä.
C. Käytä rakennuksia. Rakennuksiin eivät vihollisen ajoneuvot pääse, ja jos ne tulevat lähelle, jalkaväki voi alkaa heittelemään kaikkea enemmän tai vähemmän räjähtävää niiden päälle. Mutta älä pysy ikkunoiden keskiosien kohdalla, jos vihollinen veikkaa ja ampuu keskelle ikkunaa, se on huonolla tuurilla peli menetetty.
D. Ajoneuvot eivät halua päästää jalkaväkeä liian lähelle. Jos mahdollista, yritä harhauttaa ajoneuvoa heittämällä esimerkiksi polttopullo ajoneuvon takaosan lähelle. Polttopullon rikkoontumisesta aiheutuva ääni ja liekki saattaa hämmentää ajajaa ja saa tämän luulemaan että vihollissotilas on takana. Käytä hämmennystä hyväksesi ja liiku.
E. Jos luulet että vihollinen huomasi sinut ja lähtee etsimään, vaihda paikkaa ja jää kyttäämään sitä paikkaa jossa vihollinen luultavasti huomasi sinut. Hyvällä tuurilla saatat osua vihollissotilaaseen kun hän on etsimässä.
F. Pysy suojien TAKANA. Jos pysyt suoraan näkösuojan sisällä tai kohdalla, suojan kuvio ja muoto saattaa yllättäen katketa, jonka syystä tarkkasilmäinen tai sinua etsivä vihollissotilas havaitsee sinut. Vaikka et näe suojan takaa yhtä hyvin, viholliselle tulet lähes näkymättömäksi.
G. Näkösuojia voi tehdä itsekkin. Molotovin koktaili oikeassa paikassa tai kranaatin tai kasapanoksen savu luo nopean näkösuojan jonka suojissa pystyt etenemään. Varo kuitenkin, vihollinen voi olettaa että etenet siellä ja tulittaa savun läpi. Panssarivaunun piirittäessä molotovin heittäminen muualle kuin sinne mistä pioneeri lähtee etenemään saattaa hämmentää panssarin luulemaan että pioneeri tulee liekkien läpi.





2. Taisteleminen
Lyhyesti ja ytimekkäästi vihun ampuminen pyssyllä.

A. Ota ennakkoa. Luodit eivät lennä heti kohteeseen. Kokemuksella saat juuri oikean matkan ennakkoa. Järjenkäytöllä pääset alkuun.
B. Konetuliaseilla pystyt ampumaan vihollista jatkuvalla syötöllä. Konetuliaseilla väijytys onnistuu lähes aina koska se 2sek joka viholliselta menee tilanteen ymmärtämiseen olet jo kerennyt ampua useita kertoja. Muista kuitenkin pysyä piilossa tai vihollinen ei tarvitse aikaa tilanteen ymmärtämiseen koska tietää jo mitä on tapahtumassa.
C. Aseet meluavat. Älä ammu huvin vuoksi tai joka kerta kun pieninkin mahdollisuus sille tarjoutuu. Ammu kun olet suhteellisen varma osumasta niin vihollinen ei ammu takaisin.
D. Ampuminen pakottaa vihollisen vastaamaan tuleen tai ainakin suojautumaan. Jos molemmat osapuolet etenevät, konetuliaseilla ampuminen estää vihollisen etenemisen ja omat joukot pystyvät etenemään lähitaisteluun.
E. Luota myös tuuriisi. Juoksusta konepistoolilla nakuttaminen toimii ihan hyvin vaikka tarkkuus ei ole päätähuimaava. Ainakin vihollisen kannattaa olla hieman varovaisempi liikkeissään. Lisäksi hän voi luulla että olet jo valmiina ja tähtäämässä hänen asemiin.
F. Kun muu epäonnistuu, ota puukko. Puukkoa ei tarvitse ladata ja puukkoetäisyydellä vihollisen on vaikea osua sinuun koska askelkin niin olet vihollisesta katsottuna jopa 90 astetta edellisestä olinpaikasta. Lisäksi puukko ei melua paljoa. Tosin vihollinen saattaa kun lyöt morasi hänen kylkiluiden väliin.



3. Panssareita vastaan
Jokainen jalkaväensotilas tulee päätymään lopulta tilanteeseen jossa edessä on huutava ja savuava sotakone ja kädessä tuskin mitään. Tässä pari ohjetta joiden avulla et hämmenny.

A. PIILOUDU. Tankki ei pääse eikä näe kaikkialle, piiloudu siltä. Jos et pysty tuhoamaan (vain erityisaseistuksella varustautuneet sotilaat, pioneerit ja suomen perusjalkaväki talvisodassa pystyy tähän) yritä varovasti poistua paikalta. Jos pystyt tuhoamaan, älä juokse suoraan. Odota että olet etäisyydellä jossa vihollisen reaktionopeus ei riitä uhan torjumiseen.
B. Ilmoita. Torjuminen ei onnistu jos siihen ei varauduta. Panssarivaunun pystyy tuhoamaan toinen panssari, panssarintorjuntatykki, panssarintorjuntakivääri, PST-sotilas, pommeilla tai tykeillä varustautunut lentokone, ilmatorjuntatykki, kranaatinheitin, tykistö... Mahdollisuuksia on lukemattomia, mutta jos panssarivaunun tuloon ei varauduta, eivät nämä mahdollisuudet ole luultavasti aktiivisina tarpeen vaatiessa.
C. Tee yhteistyötä. Panssarin pystyy tuhoamaan varsin helposti hämmentämällä sitä, tykkitorni ei käänny järin nopeasti, joten yritä hyökätä monesta suunnasta. Kasapanos tuhoaa lähes heti kaikki paitsi postijunan. Molotov tuhoaa kaiken paitsi panssariautot ja BT-5 -vaunut. Molotovin käyttäminen harhautukseen ja näkösuojana on myös loistava taktiikka, mutta vaatii yhteistyötä.
D. Panssarivaunu yleensä seuraa kohdettaan, jos ei, se tutkii ympäristöään. Käytä tätä hyväksi yheistyössä ja kiinnitä panssarivaunun huomio itseesi kun kaveri lähestyy tuhoamaan. Muista vain jatkuvasti häiritä panssaria jotta sen kohde ja tarkkaavaisuus ei muutu.
E. Jos olet pioneeri tai panssarintorjuntaan kykenevä sotilas, tarkkaile vihollista ja iske kun vihollisen tarkkaavaisuus herpaantuu tai se etenee tai katsoo muualle. Jos oma sotilas pystyy harhauttamaan panssaria, on aika toimia.



4. Ilmavoimia vastaan
Varsinkin talvisodassa ilmavoimat tulittavat jalkaväkeä paljon. Koneet ovat hitaita ja konekivääriaseistus runsasta joten on helppoa osua ja tähdätä viholliseen. Lisäksi maasto on karumpi ja lunta vasten on helppo havaita sotilas. Siksi on hyvä tietää mitä tehdä kun maanpinnan yläpuolelta tulee luotikimppuja kohti.

A. Pidä koneita silmällä. Katso konetta jos voit aina kun se ei tule suoraan kohti, näin pidät itsesi tietoisena mistä kone seuraavaksi saattaa lähestyä.
B. SUOJAUDU. Vihollinen lähestyessään tulittaa jatkuvasti. Vain suojautumalla voit varmistaa turvallisuutesi. Koneesta lähtee kaikki konekiväärit lukuun ottaen jopa parikymmentä luotia sekunnissa.
C. Kun on turvallista, tulita. Kärsivällisyydellä saatat pudottaa koneen. Pikakiväärit ovat varsin tehokkaita lentokoneita vastaan osuessaan ja jos saat pari lippaallista uppoamaan lentokoneeseen se on luultavasti ottanut tarpeeksi vauriota poistuakseen, tai sitten pystyt pudottamaan sen seuraavalla samanlaisella määrällä.
D. Matalaksi. Lentokone kun lähestyy ei ole väliä pystytkö hyppäämään ja väistämään yhden luodin, koska toinen tulee perässä. Jos kone lähestyy ollessasi paljaalla pellolla tai jäällä, matalaksi meneminen on paras suojautuminen, koska mitään muuta ei ole. Teet itsestäsi pienen kohteen, luultavasti hieman olkaväliä suuremman, joten lentokoneen osumismahdollisuudet laskevat reilusti.
E. Ilmoita, kutsu ilmatorjuntaa tai omia koneita. Mies vastaan lentokone on hyvin epätasainen taistelu. Ilmatorjunta vastaan lentokone on hyvin tasaväkinen taistelu. Enemmän ilmatorjuntaa, taitava lentäjä ja jalkaväkeä on viholliselle ylivoimainen jos lentäjä ei satu olemaan Sotamies Masi.




5. Yleisohjeita

Matki kokenutta pelaajaa. Niin hänkin on luultavasti joskus tehnyt.
Yhdistä eri aselajeja. Vihollinen pystyy helposti erikoistumaan yhtä aselajia vastaan. Montaa aselajia vastaan taistellessa ei voi erikoistua.
Chattaile. Vain kommunikoimalla pystyt pitämään joukkueen ajan tasalla, ja samalla pysyt itsekkin.
Älä pysy aina vain jalkaväkenä. Ota kalustoa käyttöön ja erityisesti paikalleen kiinnitettyjä aseita.



Onnistumisen iloa jalkaväkenä taistellessa!

Aika-arkisto